VTT:n ydinturvallisuustutkimus sai huipputilat

Toimintansa asteittain käynnistänyt VTT:n ydinturvallisuustalo on toteutettu Senaatti-kiinteistöjen kärkihankemallilla.

Joustava tapa tehdä yhteistyötä

Nelikerroksiseen VTT:n ydinturvallisuustaloon keskittyy tähän asti eri puolilla Otaniemeä tehty alan tutkimus. Talon toimistotilat on otettu jo asteittain käyttöön. Seuraavaksi otetaan käyttöön laboratoriotilat. Täydellä teholla talo toimii vuoden 2018 alusta. Ydinturvallisuustalo on ensimmäisenä käynnistynyt, Senaatti-kiinteistöjen uutta urakkamuotoa, kärkihankeallianssia hyödyntävä rakennuskohde.

Monitilaympäristö voimistaa vuorovaikutusta

VTT:n puolelta hankkeen vastaavana toiminut Senior Specialist Pasi Hopia kertoo VTT:n ydinturvallisuustalon monitilatyöympäristön merkitsevän suurta loikkaa aiemmasta työkulttuurista, kun asiantuntijat työskentelivät omissa huoneissaan ripoteltuina eri rakennuksiin. ”Monitilatyöympäristö tarjoaa paremmat mahdollisuudet vuorovaikutukseen, kun asiantuntijat ovat nyt yhdessä tilassa. Toimistokalusteiden ja sermien avulla on luotu tiloja, joissa työntekijät voivat keskittyä omaan tutkimukseensa. Nimetyt työtilat ovat perusteltuja, sillä useilla tutkijoilla on paljon omia tutkimus- ja paperiaineistoja”, Hopia sanoo. Toimisto- ja laboratoriotilat on sijoiteltu kerroksissa lähelle toisiaan.

Mallinnusta ja kokeellista tutkimusta

Ydinturvallisuustalon avulla varmistetaan VTT:n pitkän tähtäimen mahdollisuudet erityisesti alan kokeelliseen tutkimukseen ja rooli alan kansainvälisenä huipputoimijana. ”Teemme ydinturvallisuuteen liittyvää kokeellista tutkimusta ja mallinnustutkimusta. Kokeellista tutkimusta edustavat rakennukseen sijoitettavat rakennusmateriaalien, radiokemian ja ydinjätteiden loppusijoituksen turvallisuustutkimus, jota tehdään laboratoriotiloissa. Toimistotiloissa toteutetaan puolestaan laskentaa ja turvallisuusanalyyseja”, kertoo Research Team Leader Petri Kotiluoto VTT:ltä. Kotiluodon mukaan tutkimustoiminnan keskittäminen saman katon alle parantaa tutkijoiden välistä vuorovaikutusta, mikä helpottaa esimerkiksi mallinnustutkimusten tekoa.

Jaa

Tilaa Senaatti-kiinteistöjen uutiskirje tästä