Pasi Pipatti, erityisasiantuntija, sisäolosuhde ja energia

Yhteistyön ylläpitäjä
Sisäolosuhde- ja energia-asioiden erityisasiantuntija Pasi Pipatti ennaltaehkäisee sisäilmaongelmia ja haluaa parantaa sekä tilojen energiatehokkuutta että tilojen käyttäjien tyytyväisyyttä työskentelyolosuhteisiinsa.
Mitä työsi pitää sisällään?
Vastuullani ovat Senaatin sisäolosuhteisiin ja energiankulutukseen liittyvät asiat ja niiden kehittäminen.
Vedän Senaatin ennakoivaa sisäolosuhdeohjelmaa yhteistyössä Anne Korven kanssa. Olemme esimerkiksi ottaneet käyttöön 80:ssa kohteessa sisäolosuhteiden seurantajärjestelmän ja luoneet sisäolosuhdeasioihin painottuvan ennakoivan rakennuskatsastusmallin, jonka avulla katsastetaan säännöllisesti kaikki merkittävimmät kohteemme.
Toimin myös Senaatin valtakunnallisen talotekniikkatiimin puheenjohtajana. Tiimiin kuuluu parikymmentä talotekniikan asiantuntijaamme ympäri maata. Kokoonnumme neljä kertaa vuodessa keskustelemaan valtakunnallisen tason taloteknisistä linjauksista ja vaihdamme kokemuksia käytännön toiminnasta.
Istun Senaatin toimipisteessä Kouvolassa, mutta työni on valtakunnallista. Hyödynnän virtuaalisia kokousmahdollisuuksia päivittäin ja teen yhteistyötä lähes kaikkien Senaatin yksiköiden kanssa. Lisäksi työskentelen paljon myös Senaatin asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.
Mitkä ovat tiimisi työn tavoitteet?
Päämäärämme on parantaa tilojemme käyttäjien tyytyväisyyttä työskentelyolosuhteisiinsa ja ennaltaehkäistä sisäilmaongelmia. Hyvät sisäolosuhteet lisäävät työn tehokkuutta ja edistävät työntekijöiden viihtymistä. Toinen keskeinen tavoite on energiatehokkuuden jatkuva parantaminen Senaatin toiminnassa.
Mitä mahdollisuuksia tulevaisuus avaa työllesi?
Digitalisaatio on tätä päivää myös kiinteistöalalla. Esimerkiksi kiinteistöpäällikön ”työpöytä” on muuttunut käytännössä kokonaan sähköiseen muotoon. Seuraava askel digitalisaatiossa on tietomallien hyödyntäminen kiinteistöjen ylläpitovaiheessa. Senaatti on tietomallintamisen uranuurtaja Suomessa, ja aiomme olla edelläkävijä myös tietomallien käytössä kiinteistöjohtamisessa. Visuaaliset käyttöliittymät tulevat muuntamaan monimutkaisia tietoja helposti ymmärrettävään muotoon.
Kolme periaatetta, jotka ohjaavat työtäni
- Kaiken kehitystyön pitää tuottaa mitattavissa olevaa hyötyä Senaatille ja asiakkaillemme.
- Kehitystehtävissä tulee pysyä tuntuma arkityöhön.
- Itseäänkin on kehitettävä ennakkoluulottomasti – ajat muuttuvat, ja hyvä niin.
CV
Koulutus: LVI-insinööri (AMK) 2000, Mikkelin ammattikorkeakoulu.
Aiempi työkokemus: Vuodesta 2005 Senaatilla, ensin Keski- ja Itä-Suomen alueilla taloteknisissä tehtävissä ja vuodesta 2015 kehitystehtävissä. Tätä ennen 7 vuotta Niemi & Co Oy:ssa LVI-suunnittelu- ja -konsultointitehtävissä.
Luottamustehtävä: RAKLI:n käyttö- ja ylläpitotoimikunnan jäsen.