450 kohteen salkku: näin valtiolle tarpeettomat kiinteistöt saavat uuden elämän
Kun valtion käytöstä poistuneille kiinteistöille kehitetään uutta elämää uusille omistajille, se tehdään vastuullisesti ja tehokkaasti. Käyvän hinnan lisäksi vaakakupissa painavat ostajan tausta ja resurssit, kertoo Senaatin kiinteistökehityksen ja -myynnin johtaja Marko Härkönen.
Valtion kiinteistöstrategia on selkeä: jos kiinteistölle ei ole enää valtiokäyttöä, siitä luovutaan. Uuteen käyttöön vapautuu monenlaista kiinteistöomaisuutta kuten tontteja, monitoimirakennuksia, teattereita, toimistotaloja, kallioluolia, kalustovarastoja, rautatieasemia ja asuntoja. Niiden myynnistä ja kehittämisestä vastaa Senaatin kiinteistökehitys ja -myyntiyksikkö.
”Myynti ja uuden elämän antaminen on usein parasta suojelua rakennukselle. Samalla siihen sidottu pääoma saadaan valtiolle tuottavampaan käyttöön. Tyhjien rakennusten ylläpito ja lämmittäminen ei ole myöskään taloudellisesti tai vastuullisesti kestävää toimintaa”, Senaatin kiinteistökehityksen ja -myynnin johtaja Marko Härkönen toteaa.
Parhaillaan Senaatilla on myytäväksi salkutettuja kohteita noin 450. Myytävien kohteiden parissa työskentelee parinkymmenen hengen joukko kiinteistöalan ammattilaisia. He valmistelevat kohteet myyntiin joko suoraan tai kiinteistökehittämisen kautta.
”Myymme kohteet mahdollisimman vastuullisesti ja tehokkaasti. Jos kiinteistön tai maa-alueen arvoa voi nostaa asemakaavaa kehittämällä, se tehdään yhteistyössä kaupunkien ja kuntien kanssa kestävän kehityksen mukaisesti ja alueiden ominaispiirteet huomioiden. Aluekehityskohteet, kuten esimerkiksi Keski-Pasila tai Turun Pihlajaniemi, ovat valtiolle tärkeitä myös siksi, että ne tuottavat kassavirtaa jopa kymmenille vuosille”, Marko Härkönen sanoo.
Tarjouskilpailut ovat kaikille avoimia
Kestävä kehitys ja läpinäkyvyys ovat Senaatin myyntitoiminnan lähtökohtia. Myyntimenettely on avoin ja syrjimätön, ja tarjouskilpailuun voi osallistua kuka tahansa. Kilpailumuoto valitaan kohteen mukaan ja usein painotetaan myös laadullisia tekijöitä.
”Kaikkien kohteiden myynnistä ilmoitetaan julkisesti, ja kaupat tehdään tarjousten perusteella käypään hintaan. Arvioimme, että koko myyntisalkustamme yli miljoonan euron arvoisia kiinteistöjä on noin 130”, Marko Härkönen kertoo.
Suurin osa Senaatin kiinteistökauppojen myyntituloista kertyy arvokohteista, joiden joukossa on kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ja suojeltuja rakennuksia.
Senaatti-kiinteistöt varmistaa, että kohteet saavat arvokkaan tulevaisuuden myös uuden omistajan huomassa. Siksi takana on jo paljon työtä, ennen kuin yhtään myynti-ilmoitusta on julkaistu. Senaatti teettää kohteista tarpeen mukaan esimerkiksi luonto- ja rakennushistoriaselvityksiä sekä kuntotarkastuksia, neuvottelee viranomaisten kanssa ja pyytää lausuntoja muun muassa Museovirastolta.
Vastuullinen myyjä selvittää taustat
Kiinteistömyynnissä vastuullisuuteen kuuluu potentiaalisen ostajan taustan, rahoituksen luotettavuuden ja taloudellisen kantokyvyn selvittäminen. Korkein tarjous ei välttämättä aina voita.
”Kun myymme suojellun kulttuurirakennuksen, meidän pitää olla varmoja siitä, että ostajalla on taloudellista kestävyyttä ja kykyä ylläpitää rakennusta. EU:n asettamien pakotteiden vuoksi selvitämme kaikissa kohteissa myös ostajan kansalaisuuden ja luotettavuuden turvaselvityksillä. Meillä on myös aikaa odottaa, jotta voimme olla varmoja ostajan vastuullisuudesta.”
Monet arvokohteet ovat tärkeitä kansalaisille, ja niiden siirtyminen yksityisille omistajille herättää tunteita. Usein omistuksista luopumiseen liittyy myös kaavamuutoksia, kun kohteelle suunnitellaan uudenlaista käyttöä.
”On ymmärrettävää, että muutokset kaupunkikuvassa tai perinnemaisemassa herättävät kysymyksiä. Joku saattaa ajatella, että valtion tehtävä on huolehtia kaikesta tyhjästä ja valtiolle tarpeettomasta tilasta ja sillä on loputtomasti rahaa ylläpitää rakennuksia, mutta yhteiskunnan kannalta se ei ole vastuullista toimintaa. Uudet omistajat luovat usein aktiivista toimintaa, joka on parasta suojelua ja rikastuttaa ympäristöäkin. Totta kai pidämme omistuksessamme jatkossakin esimerkiksi linnojen tai kulttuurilaitosten kaltaisia isoja, kansallisesti merkittäviä kulttuurikohteita.”
