Siirry sisältöön

Yhteiskuntavastuuraportti 2018

Senaatti-kiinteistöjen vuosikertomus ja vastuullisuusraportti kertoo keskeiset tekemisemme ja tuloksemme vuodelta 2018.

Tutustu raporttiimme

Etuajassa tavoitteisiin

Toimitilasäästöjen toteuttaminen valtiolle eteni tavoitetta nopeammin. Kahdeksalle vuodelle asetettu 100 milj. euron vuositason säästötavoite on lähes saavutettu neljässä vuodessa. Saavutimme myös muut tavoitteemme, mutta vuokrauksen tulostavoitteesta jäimme, koska valtioneuvoston päätöksellä Senaatille siirrettiin kustannusvastuita asiakkailta.

Miten onnistuimme tavoitteissamme

Kiinteistöjen myynti jatkui vahvana ja oli

  • 118 MEUR

Päästöjä vastaan

Senaatin hiilidioksidipäästöt laskivat 40 %. Ostimme kiinteistöihimme 100 %:sti uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä.

Lue päästövähennyksistämme

Vuokrajärjestelmä toteuttaa valtion kokonaisetua

Valtion vuokrajärjestelmä ja Senaatin toiminta on todettu laajojen selvitysten mukaan toimivaksi ja valtiolle konsernietuja tuovaksi. Vuokrajärjestelmään tehdään edelleen uudistuksia ja niiden myötä valtion vuokraustoiminnan tulos on jatkossa lähes nolla.

Vuokraustoimintaan ja tehtyihin selvityksiin voit tutustua täältä

Olemme jälleen yksi Suomen innostavimmista työpaikoista

Lue työhyvinvointipanostuksistamme