Oppimis- ja ohjauskeskus Onervalle uusi rakennus

Tiedote

Oppimis- ja ohjauskeskus Onervan tuo erityiskoulut yhteen Jyväskylän Kukkumäkeen.

Jyväskylän näkövammaisten koulu ja Haukkarannan koulu yhdistyivät vuoden 2013 alusta hallinnollisesti ja toiminnallisesti Oppimis- ja ohjauskeskus Onervaksi. Tämän entistä monimuotoisemman oppimis- ja ohjauskeskuksen yhteydessä toimii myös valtion ylläpitämä Onerva Mäen erityiskoulu, jonka tehtävänä on järjestää esi-, perus- ja lisäopetusta oppilaille, jotka näkemiseen, kuulemiseen, kieleen tai vuorovaikutukseen liittyvän vaikeuden vuoksi tarvitsevat erityistä tukea. Lisäksi koulu tarjoaa tarvittaessa myös asumispalveluja kauempaa tulevia oppilaita varten.

Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Oppimis- ja ohjauskeskus Onervalle uuden rakennuksen Jyväskylän Kukkumäkeen vanhan näkövammaisten koulun tontille.  

Uuden rakennuksen tiloihin siirtyvät nyt erillään olevat yksiköt Haukkarannasta, Sepänkadulta, Kukkumäestä sekä Tervalasta.  Oppimis- ja ohjauskeskuksessa tarjotaan palveluja oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeisiin – yleisen, tehostetun ja erityisen tuen toteuttamiseen.  Oppimis- ja ohjauskeskus Onerva toimii Opetushallituksen alaisuudessa, ja on osa valtakunnallista oppimis- ja ohjauskeskusten Valteri-verkostoa.

Opetus sekä oppimista tukeva kuntoutus ja ohjaus muodostavat kokonaisuuden. Kuntouttava arki on johtavana ajatuksena kaikessa oppimis- ja ohjauskeskuksen toiminnassa. Siten myös oppilaskoti on oppimisympäristö. Sen monipuolinen vapaa-ajan toiminta ja kodinomainen ympäristö ovat olennainen osa kokonaiskuntoutusta.

Uuden rakennuksen suunnittelun perusajatuksena on ollut uudenlaisen työ- ja oppimisympäristön luominen. Henkilökunta ja oppilaat ovat aktiivisesti olleet mukana tilojen suunnittelussa. Rakennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Aarne von Boehm Oy. 

Rakennushankkeelle on myönnetty rakennuslupa, ja rakennustyöt tontilla käynnistyvät huhtikuussa 2014.  Aikataulun mukaan oppimis- ja ohjauskeskus valmistuu vuoden 2015 loppuun mennessä.

Rakennushankkeella on haastavat tavoitteet

Rakennushanke on haasteellinen niin rakenteiden, ympäristötavoitteiden kuin aikataulun vuoksi. Energiatavoitteet ovat korkeat, sillä tavoitteena on matalaenergiataso eli A+ rakennus. Toteutusmuoto tulee olemaan jaettu urakka, jossa päätoteuttajana toimii pääurakoitsija. Sivu-urakat alistetaan pääurakkaan. Hankkeen rakennuttaja- ja valvontatehtävät hoitaa Pöyry CM Oy. Rakennuksen kerrosala on 12259 krm² ja kokonaistilavuus  56013 m³. Hankkeen kustannusarvio 29,0 milj. euroa (alv 0%).

Lisätietoja:

Senaatti-kiinteistöt, rakennuttajapäällikkö Jouni Viri, puh. 040 742 6131

Oppimis- ja ohjauskeskus Onerva, oppimispäällikkö Tuulia Ikkelä-Koski, puh. 0295 332 811  

Pöyry CM Oy, projektipäällikkö Lauri Blom, puh. 040 773 9881

Hankkeen perustiedot:

Käyttäjänä Oppimis- ja ohjauskeskus Onerva.

Rakennuttajana on Senaatti-kiinteistöt

Projektinjohtokonsulttina toimii Pöyry CM Oy

Tietomallikoordinaattorina ja IM-managerina toimii Sillman Arkkitehtitoimisto Oy.

Hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Aarne von Boehm Oy, rakennesuunnittelusta KPM-Engineering Oy / Finmacon KS, LVIA-suunnittelusta LVI-insinööritoimisto Lindroos Oy, sähkösuunnittelusta Airix Talotekniikka Oy, elinkaarisuunnittelusta Granlund Oy, AV- ja akustiikkasuunnittelusta Akukon Oy sekä pohjarakennesuunnittelusta Insinööritoimisto Geo-Control Oy.