Siirry sisältöön

Rakennuttaminen

Rakennutamme asiakkaillemme eli valtionhallinnolle uusia tiloja sekä peruskorjaamme ja uudistamme vanhempaa kiinteistökantaa asiakastarpeiden mukaisesti. Tavoitteenamme on tukea ja tehostaa asiakkaan toimintaa, pienentää valtion toimitilakustannuksia ja varmistaa valtion kokonaisedun toteutuminen. Investointejamme ohjaavat valtion toimitilastrategia sekä ympäristönäkökulmat.

Tutustu rakennushankkeisiimme

Senaatilla on vuosittain käynnissä monipuolisia rakennushankkeita, kuten vankiloita, oikeus- ja poliisilaitoksia, tutkimuslaitoksia, kulttuurikohteita ja virastojen yhteisiä työympäristöhankkeita.

Hankkeiden esittelyyn

Investointien keskeisenä painopisteenä on työympäristön parantaminen ja tilatehokkuuden kehittäminen

Investointimme ovat viime vuosina painottuneet kiinteistöjen peruskorjauksiin ja -parannuksiin sekä työympäristöjen kehittämiseen, joiden osuus investoinneista on ollut noin 70 %. Valtion linjausten mukaisesti uudisrakentamisen sijaan pyritään aina ensisijaisesti hyödyntämään olemassa olevaa rakennuskantaa. Lisäksi hyödynnetään myös yksityisten markkinoiden vapaita toimitiloja.

Otamme ympäristönäkökulmat huomioon monin keinoin myös suunnittelussa ja rakentamisessa. Painopisteenä ovat erityisesti energiatehokkuuteen tähtäävät kehittämistoimet. Hiilijalanjäljenlaskenta on vuoden 2020 alusta ollut paikollinen kaikissa uudisrakennushankkeissamme. Rakentamisessa painotetaan myös materiaali- ja hiilitehokkuutta sekä kiertotaloustavoitteita. Suomen hiilineutraalisuustavoitteet ohjaavat myös Senaatin toimintaa.

Edistämme systemaattisesti valtion hiilineutraaliustavoitteita rakennuttamisessa.

Investointien rahoittaminen

Investoimme vuosittain asiakkaidemme toimitiloihin noin 300 milj. eurolla. Rakennushankkeita on vuosittain käynnissä yli 100. Senaatin vuosittaisesta investointien enimmäismäärästä päättää eduskunta. Liikelaitoksena Senaatti rahoittaa toimintansa itse eikä saa valtion budjetista rahoitusta. Asiakkaille tehtävät investoinnit rahoitetaan vuokrilla, kiinteistöjen ja palvelujen myynneillä sekä lainarahoituksella.

Valtiolla vuokrat perustuvat omakustannusperiaatteeseen, mikä tarkoittaa, että asiakkaalle tehtävät investoinnit vaikuttavat vuokriin, ja virastolla on oltava tilakustannuksiin riittävät määrärahat ennen investoinnin käynnistämistä.
Tarkempaa tietoa investoinneista löydät yhteiskuntavastuuraportistamme.
Lisätietoja: Rakennuttamisjohtaja Jonni Laitto, p. +358 50 533 7025.

Rakennuttamisen ohjeet

Yhtenäiset toimintatavat ja -mallit kumppaneidemme kanssa ovat osa laadunhallintaamme. Rakennushankkeissamme noudatettavat keskeiset ohjeistukset löytyvät hankkeiden dokumenttienhallintaympäristöstä (BEM). Palvelu kokoaa yhteen paikkaan kaiken rakennustoiminnan sähköisen dokumentaation rakennuksittain ja hankkeittain. Kunkin rakennushankkeen projektipankista löytyy siihen liittyvä dokumentaatio.

BEM-ohjeistosta löytyvät myös projektipankkiin liittyvät ohjeet. Suunnittelun ohjeistoon on koottu Senaatin rakennushankkeiden tietoteknisiä suunnitteluohjeita.

  • Cad-ohjeessa määritellään arkkitehti-, rakenne-, sähkö-, LVIA- ja muiden suunnittelualojen tuottamien piirustus-, teksti- ja taulukkotiedostojen sekä tietokantojen sisällön tekniset muotoseikat.
  • Asiakirjojen luovutusohje koskee rakennustyön loppudokumenttien toimittamista tilaajalle manuaalisessa muodossa paperina ja tiedostoina muistitikulla. Tiedot lisäohjeista saa Senaatti-kiinteistöjen hankevastaavalta.

BEM:n yhteyshenkilömme Senaatissa on rakennuttamistiedon erityisasiantuntija Kari Alatalo, p. +358 40 534 5531.

Materiaalipankista löytyvät lisäksi työturvallisuuteen ja työmaatauluihin liittyvät ohjeet ja mallit.

Palveluntuottajat ja kumppanit

Täällä on tietoa palveluntuottajillemme ja muille kumppaneillemme mm. turvallisuusselvityksistä, henkilöhyväksyttämisestä, rakennuttamisen ja ylläpidon järjestelmistä ja ohjeista sekä oppimisympäristöstämme.
Tulli Pasila

Yleiset tietomallivaatimukset

Täältä löytyvät yleiset tietomallivaatimukset.

Materiaalipankki

Materiaalipankista löytyvät mm. työturvallisuuteen ja työmaatauluihin liittyvät ohjeet ja mallit.

Yhteyshenkilöt

Talousrikollisuuden torjunta

Kaikki rakennus- ja kiinteistöalalla vastuullisesti toimivat osapuolet haluavat olla mukana kehittämässä keinoja talousrikollisuuden torjumiseksi. On kyse sekä koko alan että sillä toimivien yritysten maineesta. Kyse on paitsi taloudellisista näkökulmista, myös laatuun liittyvistä tekijöistä.

Toimintatapamme

• Vaadimme tilaajavastuulain mukaiset selvitykset kaikilta urakoitsijoita.
• Jatkamme yhteistyötä viranomaisten kanssa.
• Vaadimme urakoitsijoilta RALA-pätevyyttä tai vastaavaa.
• Vaadimme sopimussanktiot maksettaviksi sopimusten vastaisista urakoiden ketjuttamisista tai muista laiminlyönneistä.
• Edellytämme urakoitsijoilta liittymistä Luotettava Kumppani -palveluun.
• Työmailla edellytetään sähköistä kulunvalvontaa.

Luotettava Kumppani -palveluun

Toimenpideohjelma

Olemme laatineet talousrikollisuuden torjuntaan erillisen toimenpideohjelman, jossa asetetaan toimittajille vaatimuksia muun muassa lakisääteistä tiukemmista pätevyyksistä sekä rajoituksia urakoiden ketjuttamiselle. Senaatin talousrikollisuuden torjuntaan liittyvät ohjeet kattavat rakennus- ja kunnossapitohankkeet sekä palveluhankinnat ja ylläpidon.

Anna palautetta