etusivulle
etusivulle
Yliopistouudistukseen liittyvä mittava kiinteistöjärjestely valmistunut -
15.12.2009

Yliopistorakennukset siirtyivät Senaatti-kiinteistöiltä yliopistokiinteistöyhtiöille

Vuoden 2010 alussa voimaan tuleva yliopistouudistus merkitsee myös yliopistojen käytössä olevan kiinteistöomaisuuden yhtiöittämistä. Yhtiöittämisellä pääomitetaan yliopistoja, turvataan niiden vakavaraisuus ja luottokelpoisuus. Yliopistojen vakavaraisuuden tukemisessa hyödynnetään yliopiston käytössä olevia Senaatti-kiinteistöiltä vuokrattuja tiloja.

Valtioneuvoston päätöksellä Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevat yliopistokiinteistöt on tänään 15.12. luovutettu apporttina ja kaupalla kolmelle Senaatti-kiinteistöjen perustamalle yliopistokiinteistöyhtiölle. Aalto-Yliopistokiinteistöt Oy, Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ovat allekirjoittaneet Senaatti-kiinteistöjen kanssa kiinteistöjen luovutukseen liittyvät asiakirjat.

Kyse on Suomen oloissa erittäin mittavasta kiinteistöjärjestelystä, sillä luovutetun kiinteistövarallisuuden arvo on yhteensä 1,78 miljardia euroa. Kiinteistöomaisuus koostuu yliopistojen käytössä olevien rakennusten ja maa-alueiden lisäksi yliopistojen tuleviin muutostarpeisiin varatuista alueista. Eduskunta on antanut luovutukselle suostumuksensa jo aiemmin.

Yliopistojen omistusosuus kiinteistöyhtiössä tulee olemaan valtioneuvoston linjauksen mukaisesti 2/3. Yhtiöiden osakkeet on tarkoitus luovuttaa yliopistoille vuodenvaihteessa. 1/3 osakkeista jää valtion (Senaatti-kiinteistöt) omistukseen.

”Nyt tehty kiinteistöjärjestely on toteutettu tiiviissä yhteistyössä eri osapuolten kesken. Työ on edennyt rivakasti nopealla aikataululla. Vuodessa olemme sopineet kiinteistöomaisuuden siirrosta, kiinteistöyhtiöiden toimintaperiaatteista, perustaneet kiinteistöyhtiöt ja nostaneet ne täyteen toimintakuntoon”, toteaa johtaja Juha Lemström Senaatti-kiinteistöistä.

Yliopistokiinteistöyhtiöt pähkinänkuoressa:

Yliopistouudistuksen tavoitteena on opetuksen ja tutkimuksen laadun sekä kilpailukyvyn vahvistaminen. Kiinteistöyhtiöiden tehtävänä on tarjota tätä tavoitetta tukevat toimitilat.  

Aalto-Yliopistokiinteistöt Oy

Yliopistoasiakkaat ja -omistajat: Teknillinen korkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu.
Kiinteistöomaisuuden arvo: on 278 milj. euroa
Liikevaihto: 37 milj. euroa vuonna 2010 (arvio).

Aalto-Yliopistokiinteistöt toimii yhden yliopiston eli Aalto-yliopiston toimitilojen omistajana ja ylläpitäjänä. Tavoitteena on mm. parantaa tilaratkaisujen kehittymistä opetusta ja opiskelua sekä tutkimustoimintaa paremmin tukevaksi kokonaisuudeksi. Yhtiö tulee jatkamaan Senaatti-kiinteistöjen aloittamaa Otaniemen rakennusten peruskorjausohjelmaa, joka yhtiön mittakaavassa on huomattava, arvion mukaan 130 – 140 milj. euroa seuraavan 7-8 vuoden aikana.  Tavoitteena on innovaatioympäristöjä tukevien tilaratkaisujen luominen yhteistyössä yliopiston kanssa. Näiden innovaatioympäristöjen kehitysratkaisuja on yhtiössä tutkittu jo ennen varsinaisen toiminnan käynnistymistä syksyn 2009 aikana sekä yliopiston omissa ryhmissä, että ulkopuolisten yritysten kanssa yhteistyössä. Tavoitteena on lähitulevaisuudessa toteuttaa ensimmäisiä hankkeita, joissa näitä kehitystyön tuloksia on tarkoitus toteuttaa käytännön investointihankkeissa. Tekniikan, talouden ja teollisen muotoilun yhdistäminen yhteen yliopistoon tuo haasteita myös toimitiloille, joiden on vastattava uuden ajattelun haasteisiin. Näihin haasteisiin yhtiö tulee vastaamaan lähivuosina.

 

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy

Yliopistoasiakkaat ja -omistajat Helsingin yliopisto, Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia, Svenska Handelshögskolan (Hanken) ja Teatterikorkeakoulu.
Kiinteistöomaisuuden arvo: 547 milj. euroa
Liikevaihto: 50 milj. euroa vuonna 2010 (arvio)

Yhtiö on perustettu tuottamaan vuokralaisinaan oleville yliopistoille toimivia, tarkoituksenmukaisia ja edullisia toimitiloja. Sen kiinteistöomaisuus sijaitsee pääosin Helsingin kaupungin alueella. Suuri osa siitä muodostuu historiallisista arvorakennuksista. Yhtiön tehtävänä on myös vastata omistukseensa annetun kiinteistöomaisuuden arvon säilymisestä. Yhtiö tulee toimimaan nettovuokraperiaatteella, jossa kiinteistöjen ylläpitovastuut, kuten huolto, lämmitys jne. ovat vuokralaisen vastuulla. Oma toiminta muodostuu omistamisesta, rahoituksen järjestämisestä ja kiinteistökantaan tehtävistä investoinneista. Toimintamallista ja toiminnan paikallisuudesta johtuen yhtiön organisaatio tullaan pitämään pienenä.

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Yliopistoasiakkaat ja -omistajat kymmenen pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivaa yliopistoa.
Kiinteistöomaisuuden arvo: 959 miljoonaa euroa
Liikevaihto: 125 miljoonaa euroa (arvio)

Tavoitteena on yhtenäistää kiinteistöpalveluiden toimintatapoja ja tuottaa edulliset ja toimivat vuokratilat yliopistoille. Yhtiö hoitaa kiinteistöjen ylläpidon ja tulee investoimaan uudis- ja peruskorjaushankkeisiin merkittävästi.  Tulevaisuuden kampukset ovat elinvoimaisia oppimis- ja tutkimusympäristöjä, jotka moottoroivat koko talousalueen toimintaa. Yliopistokampusten yhteyteen ja välittömään läheisyyteen on jo syntynyt innovatiivisia yritys- ja palveluympäristöjä. Edellä mainittuihin kehityspolkuihin tullaan panostamaan sekä yhtiön, yliopistojen että muiden toimijoiden toimesta. Alueellisesti yhtiö tulee olemaan merkittävä toimija. Yhtiö omistaa useita erilaisia yliopistokampuksia eri puolilla Suomea: Itä-Suomen yliopiston (Joensuun yliopisto ja Kuopion yliopisto), Jyväskylän yliopiston, Lapin yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Oulun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Tampereen yliopiston, Turun yliopiston (Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu), Vaasan yliopiston ja Åbo Akademin kampusalueet.

Lisätietoja:

Aalto-Yliopistokiinteistöt Oy: toimitusjohtaja Kari Kontturi p. 040 569 3244
Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy: toimitusjohtaja Jukka Kumara p. 050 5747 544
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy: toimitusjohtaja Mauno Sievänen p. 0400 630 733
Senaatti-kiinteistöt: johtaja Juha Lemström p. 0205 811 755

 

 

 

 

- Tiedotteet
- VIIKIN SYNERGIATALO
- Julkilausuma tietomallintamisesta
- Julkaisut
- Avoimet toimet
Tampereen teknillisen yliopiston kiinteistöt siirtyivät Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle.
Ajankohtaista -  Toiminta -  Organisaatio
Kiinteistöt -  Ura -  Kumppaneille
Yhteiskuntavastuu -  Yhteystiedot -  Anna palautetta
Kirjautuminen
etusivulle