|
Senaatti-kiinteistöjen yhteiskuntavastuupolitiikka
Yhteiskuntavastuu Liiketoimintamme perustuu kaikilta osin yhteiskuntavastuullisuuteen. Noudatamme voimassa olevia lakeja, säännöksiä ja määräyksiä. Kannamme vastuumme kestävän kehityksen osa-alueista ottamalla päätöksenteossamme huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät näkökohdat rakennusten kulttuuriarvoja unohtamatta.
Osaava henkilöstö toteuttajana Pystyäksemme kantamaan vastuumme kehitämme aktiivisesti sekä liiketoimintaamme että henkilöstöämme entistä paremmin ajan haasteita vastaaviksi. Osaava ja asiantunteva, valtioyhteisön arvoihin pohjautuvia eettisiä periaatteita noudattava henkilöstö on avainasemassa yhteiskuntavastuun käytännön toteutuksessa.
Sitoutuminen jatkuvaan parantamiseen Olemme tunnistaneet merkittävimmät vaikutuksemme sekä ympäristöön että yhteiskuntaan. Sitoudumme etsimään ja ottamaan käyttöön parhaita toimintatapoja näiden vaikutusten hallitsemiseksi. Toteutamme säännöllisesti auditointeja, joiden avulla etsimme kehityskohteita ja tunnistamme uusia kehitysalueita toiminnastamme.
Vastuu rakennetusta ympäristöstä Vastuumme ei rajoitu vain nykyhetkeen, vaan otamme toiminnassamme huomioon rakennetun ympäristön koko elinkaaren. Tavoitteenamme on minimoida negatiiviset ympäristövaikutukset rakennusten koko elinkaaren ajan sekä luoda hyvinvointia toimintaympäristöömme innovatiivisin ratkaisuin.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Haluamme vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen tarjoamalla asiakkaillemme ympäristöystävällisiä ja hyvinvointia lisääviä ratkaisuja. Omalla toiminnallamme pyrimme ohjaamaan myös yhteistyökumppaneitamme sekä asiakkaitamme vastuullisiin ratkaisuihin.
Avoimuus ja vuorovaikutus Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää, ja se tapahtuu aktiivisessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa. Yhteiskuntavastuupolitiikkamme on saatavissa kaikista toimipaikoistamme ja verkosta kotisivuiltamme.
|