|
Ympäristö- ja elinkaariasiat
Yhteiskuntavastuullisuus on Senaatti-kiinteistöjen liiketoiminnan perusta. Kestävän kehityksen tavoitteet ja ympäristömyönteiset toimintamallit ovat osa jokapäiväistä toimintaamme sekä rakennuttamisessa että kiinteistöjen ylläpidossa.
Ympäristöasioita hallitaan ISO 14001:2004 -standardin mukaisesti laaditun ja sertifioidun ympäristöjärjestelmän avulla. Ympäristöjärjestelmän keskeiset tavoitteet ovat nykyisen kiinteistökannan energiankulutuksen vähentäminen, uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeiden ympäristöominaisuuksien parantaminen ja jätehuoltojärjestelyjen kehittäminen.
Uudis- ja peruskorjaushankkeiden toteuttamisessa Senaatti-kiinteistöt käyttää kehittämäänsä ekologisen rakennuttamisen menetelmää.
Kiinteistöjen ylläpidon aikaisen ympäristökuormituksen vähentämiseksi Senaatti-kiinteistöt on tiivistänyt yhteistyötään palvelutuottajiensa kanssa ja ottanut käyttöön uusia ympäristömyönteisiä toimintamalleja. Asiakkaiden kulutustottumuksiin ja toimintatapoihin pyritään vaikuttamaan aktiivisen vuorovaikutuksen ja tiedottamisen avulla, sekä tukemalla asiakkaiden omaa ympäristötyötä.
Senaatti-kiinteistöt on raportoinut ympäristöasioistaan mm. vuosikertomuksissaan ja vuonna 2002 julkaistiin historiamme ensimmäinen yhteiskuntavastuuraportti. Vuodesta 2004 lähtien olemme julkaisseet yhdistetyn toimintakertomuksen ja yhteiskuntavastuuraportin. Raporit on laadittu GRI:n (Global Reporting Initiative) suositusten mukaisesti ja niissä käsitellään laajasti Senaatti-kiinteistöjen toiminnan ympäristö- sekä sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. Raportit ovat luettavissa PDF-versioina ja niitä voi myös tilata Senaatti-kiinteistöjen tiedotuksesta Katri Tulanderilta.
Lisätietoja elinkaari- ja ympäristöasioista antaa:
Johtaja Juha Lemström
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@senaatti.fi.
|