Siirry sisältöön

Kauniainen

Kauniaisten asema on merkittävä työmatkaliikenteen solmukohta, joka sijaitsee vain 13 kilometrin päässä Helsingin päärautatieasemalta. Senaatin Asema-alueet Oy:llä on kehitettävänä alueena asema-alueen eteläosa.

Kauniaisten asema-alueen kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kauniasten asema-alueen eteläosalle vireillä olevan asemakaavan muutoksen tavoitteena on tutkia asuin- ja liikekerrostalon sekä maanalaisten pysäköintitilojen sijoittamista alueelle. Lisäksi kaavamuutoksessa tarkastellaan asemarakennuksen käyttötarkoitus sekä yleisten alueiden jäsentely ja käyttömahdollisuudet ja eri toimintojen yhteensovittaminen. Rakennusoikeuden määrä ja kerroksisuus, kaupunkikuvalliset ratkaisut sekä kaava-alueen tarkempi rajaus määrittyvät suunnitteluprosessissa. Suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota kaupunkikuvalliseen tarkasteluun ja suunniteltavan uudisrakentamisen tulee olla sopusoinnussa ympäröivän rakennuskannan kanssa.

Sijainti ja lähiympäristö

Lähietäisyydellä:

  • Kauppakeskus Grani 150 m
  • Kauniaisten kirjasto 250 m
  • kaupungintalo 300 m

Yhteystiedot

Anna palautetta